Kesällä aina tyylikäs asu: valkoiset housut, valkoinen tuubitoppi ja beige/luonnonvalkoinen, ohut jakku. Käännyt ympäri upeassa asussasi ja tiedät sädehtiväsi; kunnes kaikki läsnäolijat repeävät nauruun. Rakastan valkoista väriä. Ainoa vika: läpinäkyvyys. Ainoa vaihtoehto: tylsät valkoiset mummoalkkarit ja liivit. Ja kaiken kukkuraksi nekin loistavat läpi, sillä ero ihoon on valtava. Ihon väristen kanssa näyttää kuin alusvaatteita ei olisikaan. Ratkaisu: pukeutukaa mustaan ja nauttikaa hieman lämpimämmästä kesästä. Masentavaa.

Suomalainen juhannusmuoti: luonnonvalkoinen, hieman hiekkainen tai vaihtoehtoisesti halpa, etelänlomalta ostettu rispaantunut raidallinen pyyheliina, sikspäkki (kourassa) ja pää pilvissä. Tanssiaskeleitakaan ei tarvitse opetella, kun se luonaa itsestään pienessä pönäkässä. Tai sitten ei. Mikä meitä suomalaisia vaivaa? Makkaraa, kaljaa ja nakuilua. Siinäkö se on? Hyvää juhannusta vaan kaikille! P.S. Ei löytynyt kaloja mereltä -

Ulkona sataa - jälleen - ja istun olkkarimme pölyisellä puulattialla laastaroiden jalkojani. En minä mitään erikoista ole tehnyt, kaatunut tai vastaavaa. Pelkästään rakastunut - kenkiin. Mikä pakko naisen on ostaa kenkiä, joilla hän tietää kävelyn olevan mahdotonta? Uusimmat ihastukseni ovat aivan upeat, Tamariksen valkoiset, kiiltävät, yli kymmenensenttimetrin korolla varustetut ihanuudet. Jotka menevät pian piloille näillä ilmoilla. Alennusmyynneistä ei kuitenkaan löytynyt räpylöitä, joten... niin. Joskus sitä kumminkin pysähtyy miettimään, miksi kiduttaa itseään. Tänäkin kesänä muodissa ovat hieman kärjestä auki olevat kengät. Harmi vain, että korkokengissä tämä ei oikein toimi jalan pudotessa alaspäin. Kolon reunat ainoastaan repivät varpaat auki. Ehkä muodin takia kannattaa silti kärsiä? Ainakin vähän? Tai ehken osaa vielä vain kävellä niillä. Harjoitus tekee mestarin!

Vesipisarat tipahtelevat metallisille ikkunalaudoille vain pudotakseen siitä taas maahan. Taivas on pilvessä ja puut taipuvat lähes kaksinkerroin viileässä tuulessa. Tätä kutsutaan kesälomaksi. On 15. päivä. Toinen päiväni sinkkuna. Ironista kyllä, tulin jätetyksi 13. päivänä, perjantaina. Mutta - tämä vuosihan on epäonnistuneiden suhteiden vuosi. Ja taikauskoisena minun tietenkin pitäisi uskoa eron olleen kohtalo.

Vihdoinkin aurinko pilkahtaa pilvien lomasta. Hymähdän. Aurinko on aina saanut minut onnelliseksi. Ehkä se, että olen syntynyt keväällä, vaikuttaa asiaan. Valon lapsi. Stipendi positiivisuudesta taskussa. On aika pyyhkiä kyyneleeni, jotka ovat maalanneet kasvoni raidallisiksi ja kääntää katse tulevaisuuteen. Meri on täynnä kaloja ja ensiviikolla lähdetään merelle ystäväni kanssa hieman "kalastelemaan". Ihanaa olla 16. Kokonainen lapsuus takana ja elämä edessä. Muotia, bileitä, epäonnistumisia, yrittämistä, ystäviä ja monia, monia uusia kokemuksia.

Kuten syksyllä alkava lukio. Sisälläni kupliva jännitys  oli sanoinkuvaamaton nähdessäni oman nimeni painettuna mustalla musteella - väärin kirjoitettuna - siihen harmaan betonilössin ikkunaan teipattuun paperiin. Uusi koulu, josta tuntisin ehkä 5 ihmistä. Uusi alku. Uusi elämä. Uusi yritys. Let´s go!